Yhdentahden

Istun junassa, vanha kunnon aamujuna. Tuttujakin on. Jo tullessani huomasin että minullahan on ystäviä, jaa kuinka niin? No kun tulin tähän niin useammastakin suusta tuli kommenttia että ”taasko olet täällä”, minut on siis noteerattu. Parasta on muuten tulla hieman jälkijoukoissa tällaiseen junaan, jottei mene kenenkään paikalle. Toki murhaavista katseista, jotka saavat pintaverenkierron elpymään, pitäisi heti oivaltaa että on ihan väärällä paikalla, ja sitten pyytää nöyrästi anteeksi huonoja tapojaan.. Näin toimitaan siis tässä maailmassa, jota junamaailmaksi kutsun.

En tainnut vielä ehtiä kertomaan ajatustani äskeistä, no se meni jo, enkä ole varma että oliko se edes oikeasti ajatus. LEHMÄ, haa ehdinpäs näkemään, en hihkaissut ääneen koska eihän kaikki kuitenkaan olisi ymmärtäneet, ja ne jotka olisivat ymmärtäneet olisivat alkaneet kiukuttelemaan, kun en ollut sanonut että kisa on käynnissä. Pienisieluisia, sanon minä.

Ajatella, kuinka sivistävää on tällainen matkustaminen. Toisaalla puhutaan Kemijärvestä ja Kekkosesta, toisaalla taas Pietarin matkailusta. No toisaalta ollaanko siinä nyt sitten niin kovin kaukana toisistaan. Molemmissahan on varmasti paljon hyvääkin. Ei, en minä arvostele Kekkosta, siihen olen aivan liian nuori. Hienoa sinänsä että voi olla johonkin vielä liian nuori.

Järvenpää, siis ohitamme juuri pikajunan arvoisella vauhdilla, noin 30 kilometriä tunnissa. JIPPII! Hei nyt on kiire, kiire….. santsikuppi kahvia, tänne ja heti.

No niin, nyt on taas kaikki hyvin, juna ei liiku ja kuppi täynnä kahvia, tämä sitä on elämää. Tämähän sopii tavallaan tuohon Kekkosen aikaan, eikös siinäkin ollut parhaimmillaan pysähtyneisyyden aikakautta. Kaikki meni niin kuin meni, niin kuin Kekkonen sanoi. Oi niitä aikoja, joista en siis tiedä oikeastaan mitään sanomisen arvoista, mutta kait siihen voin ottaa kantaa, kun itseäni nuoremmatkin kommentoivat kuinka pärjättiin sodassa, no tai ainakin ikäistäni vain hieman vanhemmat. Liekö hekään syntyneet ennen kuin sota oli jo ohi. Tämähän sananvapautta.

Oho, olen päässyt jo monta riviä, ilman minkäänlaista viittausta naisten ja miesten eroihin, samankaltaisuuteen tai yleensäkään sukupuoliin. Ystäväni Jussi jo varmaankin tässä kohdin odottaisi ja miettisi hiljaa mielessään, mikä sinänsä ei ole hänelle ominaista, siis hiljaa miettiminen, niin siis sitä hän miettisi, että missä mennään, eikö yhtään alapääviittauksia tai seksuaalista häirintää, täysin ilman huumoria joka ei jätä miehen mielestä arvailujen varaan mitään. No hyvä on Jussi. Kerronpa nyt muutaman havainnon.

Hetki sitten minut ohitti nuori nainen. Ei, en katsonut perään sillä sehän ei olisi ollut soveliasta. No tietenkin katsoin. Roineen armaiset aallot.. Sopimatonta käytöstä sanoisin. Mitenköhän muuten kävisikään oikeudessa? Vanhalla miehellä jäi hengitys kesken, sydän löi muutaman ylimääräisen ja seurauksena tajuttomuus. Ameerikassa siitä saisi miljoonia.
Mutta ei meillä Suomessa, enpä usko. Sanonpa sen että elämä on.

Tikkurila. Taidanpa nyt jo vaieta ja keskitynpä havainnointiin. Kiitos seurastasi.

Olen palannut paikalleni. aamujunaan. Nurkkapöytään ravintolavaunussa, nautin vanhan hyvään tapaani posliinista, siis oikeasti kahvimukista ei miistän kierrätyspahvista.
Junavuorona tämä on varsin hiljainen, armaasta kotikaupungistani, Riihimäeltä, ei tullut enää kuin kahdet tutut kasvot. Joskus oli paljon enemmänkin, mutta tuo kansakuntamme vitsaus, iänikuinen kiire, on saanut heidät vaihtamaan nopeampiin juniin. Toki VR on tehnyt osansa, vähemmän miellyttäviä ravintolavaunuja ja ylipäänsä pikajunavaihtoehtoja. Paikallisjuniin sullotaan yhä suurempia väkijoukkoja, siellä todellakin voit tietenkin tuntea lähimmäisesi, lähempänä kuin haluatkaan.

Mutta nyt takaisin tähän aamuun, joka on kolmas armon vuonna 2008. Ja ennen kaikkea tähän junaan. Ei niin mitään mielenkiintoista. Pari venäläistä kulkemassa ulkoilupuvun muodikkaissa housuissaan, rytmittävällä kahinalla ohittivat tämän paikan jo ties monennenko kerran. Kuulin heidän siis puhuvan, mistä muuten olisin voinut päätellä, tuskin hajuvesipilvestä. Tuskin.
Hei tämä on todellakin tylsää. Missä ovat honottavat ihmiset, missä bob marley -pipoinen nuori mies julistamassa marihuanan turvallisuudesta verrattuna tupakkaan. Helvetti soikoon henkilökuntakin on tänään niin sävyisä, junaemäntä eleetön mutta ystävällinen, konduktöörikin peruspositiivinen. Järvenpää, enkä ole saanut mitään aikaiseksi. Lisää kahvia, kiitos!

Hei minusta enää ole tähän. No en tiedä onko ollut aikaisemminkaan, mutta ennen sentään viihdyin näppäimistöllä. Nyt tämä on jotenkin väkinäistä, lähes epätoivoista pälyilyä, toivoa siitä että joku antaisi herätteen. Mutta ei, ei tänään.

No josko runosen saisin ulostettua.


Siinä istuin,
hiljaa.

Kiskot pitivät
minut hereillä

uni olisi lie muuten
vallannut

tylsyyteen ei kait
kuolla voi

vaikka mielessä
kuinka soi

miksi ei tapahdu mitään.




No ei tullut siitäkään mitään, luovutan.

Sunnuntaiaamuna kun heräsin, mietin hetken mielessäni, olenkohan nyt jotenkin itsenäisempi kuin edellisenä aamuna. Siis olinhan osallistunut Linnan juhliin, jatkoillekin. Kohtuullisen raskastahan se oli. Kiireellä sai käydä jääkaapilla ettei mitään jäisi näkemättä. Ensi vuodeksi teen investoinnin, keittiöön ison television, sellasen vull hoodeen, vähintään 52 tuumaa pitää olla. Niin jälleen kohta missä koolla on väliä. Sitten tarvitsen tietenkin hyvän ja mukavan tuolin (voisikohän hyvä olla epämukava?) Mutta siis, en minä taida olla sen itsenäisempi, tosin eipä ole enää Suomikaan niin itsenäinen kuin aiemmin. Eu sitä, Eu tätä. Määräystä.
Kaikkea sitä tässä miehen päässä liikkuukin, putkessa. Niin Tarjaahan minun tuli sääli, sen kättelyiden määrän jälkeen saattaa joutua jo sairauslomalle. Eipä Pentti päässyt paljoakaan helpommalla, vaikka osa vieraista ohittikin hänet. Jaa miksikö? Ehkä olivat kuulleet ettei Pentin käsi kestä samaa kuin Tarjan, en tiedä. Ehkä Pentille olisi pitänyt siis laittaa Eu-tuki käsivarteen, maataloudeltahan tuet ovatkin poistumassa, näin ei siis jäätäisi ilman tukia. Voihan toki olla, että olivat raukat janoisia pitkän jonotuksen jälkeen ja pieni pelko tietenkin että josko Eu onkin rajoittanut juomien määrää. Ja tunnetustihan se on niin että nopeat syövät hitaat tai tässä tapauksessa pitäisi sanoa että juovat. En tiedä. Minulla ei ollut ongelmaa, jääkaapin ovi odotti minua ihan rauhallisesti ja sain käydä santsaamassa kun siltä tuntui. Mutta eihän siinä ehtinyt. Kiire, kiire. Itselläni. Herkeämätöntä telvistelyä.
No yhtä kaikki, minun ei ole syytä ruotia kaunottaria ja kulkureita, lehdistöhän sen hoitaa muun median kanssa. Eihän minulla ole edes kuvia. Voi, minua.


tuon verran jaksoin tuota aihetta sunnuntaina :), koiran kusetus keskeytti ja sain päivääni sisällön.

Ei helvata, en ois ikinä uskonut. Matti on laittanut sille rinsessa ruususelle härskejä tekstareita. Hiton hyvä, olisin muuten jo unohtanu koko narsissin. Siis että tuli julki, hyvä. Kaiken kaikkiaanhan tämä on todellakin tervetullutta, absolutistikin voi olla härski, voi voi härskiä. Kokoomus - Keskusta taistelu käy siis kiivaana, Vanhanen - Kanerva. Nyt vain odotetaan koska demarit avaa pelin ja siis kuka sieltä!!! Heinäluomako? mikähän se viesti olisi…. siis kun toi Kanerva vei jo sen puutarhajutun… nooh… ehkä "Pannaanko heiniä seipäällä?" Heeiiii sehän on tietty Paavo Lipponen…. "pelataanko uppomunaa?" Ei ei ei…. Tartsihan se on tietty…. "Seta ja mahdut liiveihin" No okei toi oli huono, ja syrjintää… lirputin lirputin, pyydän anteeksi, niin keneltä? On tämä elämätä, kaikkine näine hienoine lööppeineen…
Siis kyllä meillä tapahtuu… "Kataja lensi pesästä", eiku Facebookista. No siis mitä sitten??? Jannehan voisi näyttää sille persettä, siis sehän olisikin sit niin Assbook. voe jessus. no meni juu kristilliseksi. mistä tulikin muuten mieleeni, että ei se ollut huono lausahdus kun joku julkkis sanoi että "seksi on elämän suola", niin ei se maistukkaan makealla… juu ja turha tulla sanoon, että mahla valuu, koivikon kasvattina olen näet mahlaa maistanut, se on makeata.
Niinpä, tämä siis tällä erää elämäni tyhjiöstä, puhalletaan kun sattuu.

Edeltäjä oli ollut selvästi perhoskeräilijä tai ainakin innostunut lentävistä ötököistä. Niin siis tarkennuksena tässä kohdin, kävin paikassa jossa kuninkaatkin käyvät yksin. Tosin epäilen tuon lausahduksen paikkaansa pitävyyttä. Tokko he itse pyyhkivät. Ainakaan silloin kun kuninkaat olivat vielä kuninkaita ei pr-pelinappuloita. Juu pee är…. se on niinku puplik relations elikkä julkiset suhteet, ei en viittaa nyt kanervaan, vanhaseen tai vienonen-karpela-saarela-karpela-saarela-mikälie. päk tu tö peisiks sanos klintonin pili jo aikoinaan.
Niin siis huussis kävin ja joku oli päästänyt perhosparven vapaaksi reunoja säästämättä, voi helv…. oikeesti. Kyllähän perhoset kivoja on…. muttei roiskeina. Huakaus, tuota ei varmaan tapahtuisi naisten veskissä, ei huono peruste sukupuolenvaihdosleikkaukselle….

No ni ja ny rupes päässä soimaan Koivuniemen Paula... "oon ehkä perhonen..."
Siinä sitä olisi muuten Kanki-Kaikkoselle todellakin oiva biisivalinta.

Kyllä mua vähän harmittaa toi Iken kohtalo. Siis oon täs tuuminut että oli varmaan jokin ruotsalaisten juoni koko juttu. Ai kuinka niin? Nooh, Sonera tietty kauppasi Ikelle oman liittymän Iken. Ja oon melkeist varma, että Ike oli ruotsissa jollain epävirallisella valtiovierailulla. Niin sekin lienee tuttua ettei Iken ruotsinkieli ole ihan vahvointa edes noissa poliitikko piireissä, voi että muuten ku Tarja lausuu niin nätisti, sori sivujuonne. Asiaan. Elikkä millä perustelen tuon Sonera-kuvion?Miettikää nyt, Ike laittoi oikeasti vain viattoman kysymyksen puutarhanhoidosta. Ja kaikki olisi jäänyt siihen, Mutta…. kun puhelimessa luki IGEN, niin eihän hällä ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin kirjoittaa yhä uudestaan ja uudestaan, aamuun asti. Kas olihan hän juuri käynyt ruotsinkielen kielikylvyssä ja siinä muisti tietty, että IGEN on vähän niinku et jälleen, taas, uudestaan….. siis tyttöhän suorastaan kerjäsi lisää viestejä. No varmaan juu harmitti kun meni melkein valtionbudjetti sekaisin yhden yön aikana, aivan Ike tajusi kyllä aamulla että ei siinä lukenut IGEN vaan IKEN.

Olen palannut paikalleni. aamujunaan. Nurkkapöytään ravintolavaunussa, nautin vanhan hyvään tapaani posliinista, siis oikeasti kahvimukista ei miistän kierrätyspahvista.
Junavuorona tämä on varsin hiljainen, armaasta kotikaupungistani, Riihimäeltä, ei tullut enää kuin kahdet tutut kasvot. Joskus oli paljon enemmänkin, mutta tuo kansakuntamme vitsaus, iänikuinen kiire, on saanut heidät vaihtamaan nopeampiin juniin. Toki VR on tehnyt osansa, vähemmän miellyttäviä ravintolavaunuja ja ylipäänsä pikajunavaihtoehtoja. Paikallisjuniin sullotaan yhä suurempia väkijoukkoja, siellä todellakin voit tietenkin tuntea lähimmäisesi, lähempänä kuin haluatkaan.

Mutta nyt takaisin tähän aamuun, joka on kolmas armon vuonna 2008. Ja ennen kaikkea tähän junaan. Ei niin mitään mielenkiintoista. Pari venäläistä kulkemassa ulkoilupuvun muodikkaissa housuissaan, rytmittävällä kahinalla ohittivat tämän paikan jo ties monennenko kerran. Kuulin heidän siis puhuvan, mistä muuten olisin voinut päätellä, tuskin hajuvesipilvestä. Tuskin.
Hei tämä on todellakin tylsää. Missä ovat honottavat ihmiset, missä bob marley -pipoinen nuori mies julistamassa marihuanan turvallisuudesta verrattuna tupakkaan. Helvetti soikoon henkilökuntakin on tänään niin sävyisä, junaemäntä eleetön mutta ystävällinen, konduktöörikin peruspositiivinen. Järvenpää, enkä ole saanut mitään aikaiseksi. Lisää kahvia, kiitos!

Hei minusta enää ole tähän. No en tiedä onko ollut aikaisemminkaan, mutta ennen sentään viihdyin näppäimistöllä. Nyt tämä on jotenkin väkinäistä, lähes epätoivoista pälyilyä, toivoa siitä että joku antaisi herätteen. Mutta ei, ei tänään.

No josko runosen saisin ulostettua.


Siinä istuin,
hiljaa.

Kiskot pitivät
minut hereillä

uni olisi lie muuten
vallannut

tylsyyteen ei kait
kuolla voi

vaikka mielessä
kuinka soi

miksi ei tapahdu mitään.




No ei tullut siitäkään mitään, luovutan.

Mä olen tässä miettinyt, siis ihan vain sitä, että koskahan kirjoittaisi eroottisen tarinan, tyyliin real life. Ja mitähän siitä tulisi.En ole koskaan lukenut yhtään, no en en... Mutta.Perustarina kait menee niin, että kaksikymmentäviisisenttiseni seisoi ylväästi kohti kattoa ja edessäni avautui uskomattoman kauniisti siistitty posliini. No todellisuus: yritin tolla rapiat viisisenttiselläni puoli lerpulla tökkiä minkä pystyin mutten nähnyt pehkon takaa yhtään mitään.Eipä taitaisi silläkään teoksella olla markkinarakoa, karvan vertaa. Ei siis vieläkään kannata luopua tästä arjen tappajasta, josta sentään jotain saa tilillekin.Mutta silti jotenkin vieläkin kiehtoo ajatus kirjoittamisesta, siis että kuinka tuo oikeasti menee, tai siis voi mennä. Eihän sillä oikeastaan ole sinänsä väliä, että kiinnostaako se jotain vaiko ei. Sehän voisi olla itselleni hyvinkin terapeuttista.Enpä tiedä, ehkä minä vain tyydyn seuraamaan yhteiskunnan rappeutumista ja elän siinä mukana. Kunnes jonain päivänä kirjoitankin oman elämänkertani: Lerppu ja minä. Siis tietotekniikkaa. Ehkä.

Mä istun iltaa yksin, kuuntelen kuin méurman laulaa Lapin kesän, tiedän kuinka olen huutanut ääneen, nautinnon Loirin tuotannon tuon Leinon sanojen. Hei oikeasti voisiko tuntea kuin hyvinvointivaltion vanki Kristian saada saattaisi sanoihin noihin syvyyden. Annan anteeksi ja soljun jo lauluun sen pienen tytön Breun..... ihana kuin barbi-nukke mun kirjahyllyssäin.

Ai, tätä elämää.... Arikin oli näemmä antanut boksereiden kiiltää, onneksi ei vastaan käynyt lauma dobermannejen. Ei, ei.... ne ei eivät ole sujua eläkeisille, jotka tappavat toisensa raveissa, tai kääntävät Siwan kassan, tiedäthän... Aina lähellä....

Minun täytyy olla sekoamassa.....juu sanoin juicen.... ei oo pilven pilven pilvee...

Stringit näyttävät hyvältä--- kunhan muistan farmarit.... levi's lee cooper tai anyone--

mä oon niin kosmopoliitti... tai jotain...

Elämä on.... ja minä Vittu Elän!